Sukelsin tuoreessa pro gradu -tutkielmassani Elävä Suomenlinna -tutkimushankkeessa tehtyihin asukashaastatteluihin, tavoitteenani tarkastella maailmanperintökohdetta asuinpaikkana. Tutkimustani johdatti kysymys minkälaisia tulkintoja asukkailla on Suomenlinnasta paikkana, saarten menneisyydestä ja suokkilaisten yhteisöstä? Asukkaiden suhdetta Suomenlinnaan värittivät meren tuoksu ja menneisyyden henki, mutta toisaalta varjostivat pelko paikan menetyksestä matkailijoiden jalkoihin sekä vanhenemisen ja nousevien asumiskustannusten tuoma epävarmuus tulevasta. Tutkimusmatkani kohteeseen paljasti, miten asukasyhteisön oma kulttuuriperintö elää maailmanperintökohteessa.
Saaristoluontoa ja menneisyyden kaikuja
Asukasyhteisön Suomenlinna näyttäytyi tutkielmani otoksen valossa merelliseltä, mutta urbaanilta luontokohteelta, jonka äänimaisemaa sävyttävät saaristoluonto ja Helsingin humina. Haastateltavat kuvasivat Suomenlinnaa useimmiten luonnon ja sen kohtaamisen kautta, ja vähemmälle painolle jäivät historiallisesti merkittävän kohteen rakennettu ympäristö ja monumentit. Historian läsnäolo koettiin asukasyhteisössä merkittävästi läsnäolevaksi, mutta se tunnustettiin ennemmin moniäänisenä menneisyyden henkenä kuin selkeäviivaisena kansallisvaltion kehitystarinana.
Haastatellut asukkaat kytkivät itsensä osaksi asutun Suomenlinnan menneisyyden jatkumoa. Asukkaat edustavat siviiliväestöä, joka on pienestä marginaalista kasvanut sisukkaaksi Suokin valtaväestöksi. He ovat olleet saarilla aina, ennen maailmanperintöä, ennen matkailua. Heitä ei ole tuonut saarille käsky vaan halu. Haastatteluista ilmeni, miten vallitsevan Ruotsin aikaan painottuvan historiakerronnan rinnalle kaivattiin vaihtoehtoista tietoa ja tasa-arvoisempaa historian käsittelyä – tarinoita asukkaista, elämästä ja paikan rouheudesta.
Koti maailmanperintökohteessa
Asukasyhteisölle maailmanperintöstatus tuntui olevan vain yksi paikan monista ominaisuuksista. Vaikka maailmanperintökohteessa asuminen koettiin ylpeyden aiheena, annettiin sitä merkittävämpi arvo henkilökohtaiselle kokemukselle paikasta. Tässä tullaan yhteisöjen elävän kulttuuriperinnön ytimeen. Suomenlinnan asukasyhteisön kulttuuriperintö tiivistyy saaristolaiseen yhteishenkeen ja syvään paikan monimuotoisuuden tuntemiseen – yksikään menneen monumentti ei pysty kokonaisuudessaan kuvaamaan sitä suhdetta, joka suokkilaisilla on kotisaariinsa.
Asuttu maailmanperintökohde on kulttuuriperinnön paikkana eräänlainen emulsio, jossa kaksi toisiinsa sekoittumatonta ainesosaa, asukkaiden orgaaninen kulttuuriperintö sekä kulttuuriperinnön valtapuheen ohjaama maailmanperintöorganisaatio, toimivat samassa tilassa. Emulsion tasaisena pysyminen vaatii jatkuvaa elävää liikettä, sillä pysähtyminen jakaa ainesosat kahtia.
Tutkijan kiitos
Vaikka esitän tutkielmassa haastatteluaineiston yhteneväisyydet, haluan antaa erityisen kiitoksen jokaiselle kirjavalle haastattelulle, jota olen saanut tutkia. Jokaisen kokema Suomenlinna on eri, eikä oma Suokkini ole tämän tutkimusmatkan jälkeen sama kuin ennen. Tämä tutkielma oli prosessi, jossa syntyi oma tulkintani Suomenlinnan asukasyhteisön kokemuksista rajatun aineiston ja ajan puitteissa. Edellä kuvaamani vastaukset jäävät pinnaksi kaikelle sille, mitä yhteisön kokema paikka todellisuudessa on. Viime kädessä koen, että yhteisöjen kulttuuriperintö on tiukoista määritelmistä vapaata, orgaanisesti muodostuvaa sekä tavoissa, puheessa ja ajatuksissa elävää. Yhteisöjen kulttuuriperintö on – ja tulee jatkossa pysyäkin – kulttuuriperinnön valtapuheen (Smith 2006) ulottumattomissa.
Riikka Huuskonen
Riikka Huuskosen kulttuuriperinnön tutkimuksen pro gradu -tutkielma ”Suomenlinnasta on niin helposti se semmonen vähän siloteltu, pittoreski kuva, niin itse asiassa Suokki ei oo sitä.” Tutkimus Suomenlinnan asukasyhteisön paikkasuhteista ja kulttuuriperinnöstä (Turun yliopisto, 2020) on luettavissa osoitteessa: https://www.utupub.fi/handle/10024/150575
Elävä Suomenlinna -tutkimushanke 
Vastaa